Vanhemmat kirjoitukset
12/2007
Moi!
Vuosi 2007 on lopuillaan ja uusi vuosi edessä. Kaikki kilpailut Söldenin jälkeen ovat olleet loistavia!
Beaver Creekin osakilpailu oli vaikea ja erot todella pieniä. Olen kuitenkin tyytyväinen 17:sta sijaan. Ensimmäisen laskun virheiden jälkeen en ollut kovinkaan varma toisesta laskusta tai edes pääsystä toiselle kierrokselle. Onnekseni pääsin jatkoon ja onnistuin toisessa laskussa loistavasti! Sekä rinne että radan pohja olivat aivan erilaisia kuin Euroopassa, mutta onneksi kantit pitivät...:-)
Bad Kleinkircheim oli vuorostaan kilpailuna aivan toisesta maailmasta verrattuna USA:n kilpailuun. Rinne oli liukas, jäinen ja huomattavasti lyhyempi, jotenkin tämä vain tuntui sopivan itselleni paremmin. 11. sija on tähänastisista saavutuksistani paras!, (toivottavasti vain hetken;-)). Vaikka kisat menivätkin kokonaisuudessaan ihan hyvin, oli ensimmäinen lasku vaikeahko sumusta johtuen. Heti oman laskuni jälkeen kisajärjestäjät pitivät tauon, jotta näkyvyys paranisi. Rehellisesti sanottuna tämä sai aikalailla kiukun pintaan ja päätin vetää toisen kierroksen täysillä, 26. sija ei vain kiinnostanut :-). Olinkin nopein toisella kierroksella ja Kalle oli heti seuraavana. Oli aivan superia odottaa nopeimpana alhaalla kun Kalle laski omaa toista laskuaan!
Alta Badia on varmaan kaikkein paras kisa tähän mennessä! Rata oli aivan mahtava! Kun mietin kisaa, niin ehkäpä minun olisi pitänyt vetää ensimmäinen lasku hieman suuremmalla panoksella ja riskillä, mutta onnekseni toinen lasku jälleen hoiti homman! Toinen sijoitukseni viidentoista joukossa ja mikä hienointa Kalle voitti. Vierestä katsoen, tahtoo kanssa ;-)!
Seuraavana asetan tavoitteekseni päästä kymmenen joukkoon, joka toivottavasti toteutuu jo Adelbodenissa! Tämän jälkeen hinataan tavoitteita taas hieman korkeammalle...
Kleinkircheimin ja Badian välissä kävin vetämässä yhden Eurooppakupin kilpailun, joka oli oikeasti aika hauskaa. Olosuhteet olivat loistavat, ja mikä parasta, voitin kisan! Ensimmäisen laskun jälkeen meillä oli Leinon kanssa kaksoisjohto, joka tosin ei kestänyt aivan loppuun saakka - ehkäpä sitten seuraavassa kilpailussa ;). Tähänmennessä Eurooppakuppia on laskettu kolme kisaa, joissa kaikissa voittajaksi on selviytynyt suomalainen! Leinon Jukka on voittanut kaksi ja minä yhden...
Nyt olen Saalbachissa valmistautumassa Adelbodenin kisoihin. Adelbodenin jälkeen tarkoitukseni on keskittyä hieman enemmän pujotteluun ja yritän saada kerättyä lisää FIS-pisteitä Eurooppakupissa. Suurpujottelun Maailmankupin osalta edessä on hieman pidempi tauko, joten yritän päästä mukaan muutamaan Eurooppakupin kilpailuun, jotta kilpailutuntuma säilyy hyvänä...
Loistavaa Uutta Vuotta 2008 teille kaikille!
Marcus
Muutamia tuoreita kuvia tämän kauden alusta täällä. Palaillaan!
11/2007
Moi!
Kausi on käynnistynyt ja olen tyytyväinen Söldenin tuloksiin! Tavoitteenani oli päästä pisteille ja onnistuin siinä. Ennen ekaa laskua jännitti aikalailla. Ensimmäinen kilpailu on yleensä erityisen haasteellinen, koska ei ole juurikaan tietoa muiden vauhdeista, saati sitten omastaan.
Jokatapauksessa laskin kaksi kohtuullisen hyvää laskua, ja se riitti tällä kertaa. Jatkossa laskeminen on sitten hieman helpompaa kun tietää mitä on odotettavissa. Eipä tarvitse enää jännittää...!
Reiteralmin pujotteluun olen hieman pettynyt, sillä vaikka tiesin, että kisa ei ole sieltä helpoimmasta päästä minun piti laittaa kaikki likoon ja silti tulos ei ollut kovin mairitteleva. Treenikaudella pujottelu on tuntunut hyvältä, joten en oikeasti ole kovin huolissani.
Seuraavaksi vuorossa on Ameriikka, eli treeniä ja kilpailua on tiedossa Marraskuun loppuun asti. Sen jälkeen kiertue jatkuu Euroopan osakilpailuiden merkeissä ja kotiin pääsen seuraavan kerran vasta Jouluksi. Ja sehän on hauskaa :-)!
Lumisia päiviä!
Marcus
10/2007
Moi taas !
Kaksi viikkoa kauden alkuun :-) Odotan kauden ensimmäisen startin mukanaan tuomaa jännitystä! Tällä viikolla lähdemme taas treenaamaan Söldeniin ja samalla viikolla kun kisat alkavat olemme treenaamassa Pitztal
Kelit ovat viimeaikoina aiheuttaneet ongelmia. Alpeilla on satanut paljon viimeaikoina, jonka takia rinteet ovat erittäin pehmeät. Lisäksi viimeisellä lumileirillä muutamana päivänä satoi vettä oikein kunnolla. Kaikesta huolimatta laskeminen on maistunut ja tuntunut hyvältä. Täytyy toivoa, että treeniolosuhteet paranevat näille lokakuun viimeisille viikoille, jotta pääsemme vähän lähemmäs kilpailuolosuhteita ja treenaaminen antaa oikean kuvan tilanteesta.
Armeija on ollut rentoa. En ole ollut sisällä lähellekkään niin paljon kuin kesäaikaan! Armeijaa on jäljellä vielä kuukauden verran ja sitten se on ohi!
Viimekuun jälkeen olen päässyt myös kalastelemaan, ja yhtenä päivänä Inkoossa, serkkuni ja kaverini kanssa saimme seitsemänkiloisen hauen - hyvät fiilikset! Kalastaminen oli todella hauskaa ja samalla rentouttavaa.
Nauttikaa syksystä ennenkuin talvi iskee niskaan! ;-)
Marcus.9/2007
Kesä on lopuillaan ja ensimmäinen lumileirikin on jo takanapäin. Saas Feessä rinteet olivat hyvässä kunnossa, mutta säässä oli kyllä toivomisen varaa. Jäätikkö oli jopa kiinni yhtenä päivänä.
Treenasimme suurpujottelua, neljäpäivää vapaalaskua ja viimeisenä päivänä portteja. Laskut onnistuivat hyvin ja kondis tuntuu hyvältä, eli ensikausi vaikuttaa jännittävältä.
Kesä on ollut loistava, aika on mennyt nopeasti ja treenaaminen armeijassa on sujunut hyvin. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen siihen miten armeija ja harjoittelu ovat sopineet yhteen.
Silloin kun en ole ollut sisällä harmaissa olen viettänyt aikaani kalastamalla ja rentoutumalla, vesihiihtoa, wake-lautailua ja tietysti hyppimistä silloilta veteen! Tsekkaa kesäkuvani, jotka kertonevat sanoja enemmän siitä mistä minä pidän.
Loppukesä ja alkusyksy kuluvat ensin Saas Feessä ja sitten Argentinan Ushuaiassa. Hyvää syksynalkua kaikille!
Marcus.
6/2007
Moi taas !
Kesä on vihdoin saapunut Suomeen!
Pitztalin leiri toukokuun alkupuolella onnistui loistavasti! Ensimmäisinä päivinä satoi kohtalaisen paljon lunta, mutta viikon loppupuolta kohden kelit paranivat huomattavasti. Lasku sujui ja tuntui hyvältä, lisäksi sain hyvin tuntumaa uusiin suksimalleihin!
Leirin jälkeen olin kotosalla kolmisen viikkoa treenaamassa ja nauttimassa alkavasta kesästä ja auringosta. Ohjelmassa oli luonnollisesti niin treenausta pyöräillen, salilla, juosten kuin hieman ihan omaakin kivaa. Treenaus on sujunut hyvin ja kroppa tuntuu olevan kunnossa.
Kaiken kivan keskellä olen myös tietysti ehtinyt kalastamaan, onnistuin saalistamaan kahdeksan kiloisen hauen! Oli oikeasti aika siistiä saada jälleen kerran noinkin iso kala kiinni! Niin, ja tulihan niitä pienempiäkin, mutta...tsekkaa kuvat isosta!
Valmistuin koulusta jokunen viikko takaperin ja sekä seremonia että juhlat olivat erittäin mukavat. Sää suosi juhlijaa ja yö oli piiitkä...
Nyt ovat ensimmäiset pari viikkoa Lahden urheilujoukoissa takanapäin. Asustelen Selänne-tuvassa numero kahdeksan hauskojen jääkiekkoilijoiden ja JT Ruopan kanssa. Kieletämättä tämä touhu eroaa aika paljon normaalista elämästäni, mutta toisaalta kaikki on kuitenkin ihan Ok. Ensimmäinen ilta ja aamu olivat hieman hankalia ja sekaviakin, mutta vaikuttaa siltä, että olemme löytämässä hyvän rytmin. Treenauksellekin on jo löytynyt omat lokeronsa ja toivon, että tuotapikaa sille on vielä hieman enemmänkin aikaa, jotta saisin vedettyä kahdesta-kolmeen kovaa treeniä päivässä.
Seuraava lumileiri häämöttää Elokuulla, josta kausi käynnistyykin vauhdikkaasti. Hauskaa kesää!
Marcus.
5/2007
Moi!
Uusi kausi on avattu! Istun juuri lentokoneessa matkalla Muncheniin, josta matka jatkuu Pitztalin jäätikölle. Edessä on viikonverran suurpujottelutreenejä. Kauden avaus sujui hyvin, olimme koko alppitiimin kanssa pari viikkoa sitten Sallassa ja pääpaino treenauksessa oli pujottelussa. Nyt odotukset ovat korkealla, joten toivottavasti kelit Itävallassa ovat kohdillaan. Tosin, pakko myöntää, että olisi kiva jos kylässä olisi vähän lämpöisempää, jotta pääsisimme pelaamaan vaikka futista ulkona!
Psst...uusia kuvia..
Lumileirin jälkeen minulla on vielä kolmisen viikkoa ennenkuin "pääsen" astumaan armeijan harmaisiin - sitten edessä onkin puolenvuoden treeni isänmaan leivissä. Uskoisin, että tie kotoa Kauniaisista Lahteen tulee tänä aikana tutuksi, erittäin tutuksi. Ennen uutta vaihetta edessä on vielä juhlat perheen kesken, sillä valmistun vihdoin koulustani, kesäkuun alussa!
Kalastukausikin on avattu! Viisi haukea kolmella reissullani, ei paha! Kaksi sain perhoilla ja loput tavallisesti! Kaverini, joka onnistui saamaan Ahvenanmaalta merilohia yritti opettaa kalaporukkaamme Inkoon vesillä, mutta mitään ei hyvästä opastuksesta huolimatta tullut :( Oikeasti olisi aika siistiä saada kunnon kokoinen merilohi siimaan päähän! Tarkoitus on kyllä käydä narrailemassa vielä muutaman kerran ennen armeijaa, joten iso hauki tai lohi sopisi suunnitelmiin hyvin!
Nyt lentäessäni leirille taakse jäi kolea Suomi, toivottavasti silloin kun palaan takaisin kelit ovat hieman paremmin kohdillaan ja on lämpöisempää. Hauskaa kesänodotusta kaikille!
Marcus.4/2007
Moi!
Kausi on loppu ja nyt tuntuu yhtäaikaa hyvältä ja hieman tylsältä. Tämä kausi meni mielestäni hyvin ja laskeminen oli hauskaa. Viimeinen viikko meni Ylläksellä ja Sallassa Suomenmestaruuskilpailuiden ja Pohjoismaisten- merkeissä. Saalistin lopulta neljä mitallia. Kaksi pronssia super-G:ssä ja pujottelussa, yksi kulta ja hopea junnusarjoista. Tunturi ja rinteet olivat loistavassa kunnossa, aurinko paistoi ja laskeminen oli aivan mahtavaa. Ehdottomasti hauskimmat ja parhaimmat kilpailut Kotisuomessa!
Suurpujottelun hopeamitali Junioreiden Maailmanmestaruus-kilpailuissa oli ensimmäinen mitalini ja se tuntui erityisen hyvältä. Ikäväkseni samaisissa kilpailuissa sössin pujottelun ekassa laskussa, joten...Yleistäen koko viikko JMM:ssä oli erittäin lämmin ja kelit eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta toivottavasti taas ensivuonna tilanne on parempi.
Voitto Eurooppa Cupin Suurpuikassa!!! Onnistuin tärkeimmässä tavoitteessani, mikä oli aivan loistavaa! Oikeasti oli aika mahtavaa seistä palkintokorokkeella kuuntelemassa Suomen kansallislaulua. Seuraavaa kautta odotellessa. Tuleva uusi kausi on ladattu odotuksia täyteen, ja odotan sitä mielenkiinnolla. Olen lunastanut paikkani Maailman Cupin kiertueelle, joten odotan jännityksellä mitä tuleman pitää!
Nyt suuntaan kotia kohden muutamaksi päiväksi ja sitten onkin vuorossa muutaman viikon rentoutuminen auringossa ja rannalla. Hauskaa! Aurinkoa, relaamista ja hyvää tuulta!
Pääsiäistä!!
Marcus.
3/2007
Moi!
Sadetta Flachaussa. Tänään on pitkästä aikaa vapaapäivä ja nautiskelen tästä eilisen Kranjska Goran suurpujottelun jälkeen. Olen enemmän kuin tyytyväinen eiliseen kisaan! Se, että pääsin ekalla laskulla viivan ylitse seitsemäntenätoista sai hymyn huulille. Toisessa laskussa missasin viimeisen jyrkän ja sen johdosta lopullinen sijoitus ei ollut aivan yhtä mairitteleva. Fakta on, että jos tässä hommassa haluaa huipulle ja hyville sijoituksille, on pakko vetää kuin viimeistä päivää, riskillä. Aniway, suurpujottelu tuntuu todella hyvältä, joten fiilikset ovat positiiviset.
Åre on takanapäin ja taustapeiliin katsoen voin todeta, että homma hyvä. Valitettavasti suurpuikka ei mennyt ihan kuten suunniteltua, olin hieman epävarma kunnostani, kestääkö reiska mutta kisan jälkeen oli taas varmempi fiilis! Hyvinhän se meni kuperkeikkaan asti! Pujottelu ei mennyt ihan putkeen, mutta toisaalta kunhan harjoittelu kauden loppupuolella onnistuu kunnialla uskon, että pääsen takaisin omalle tasolleni. Neljäs-sija joukkuekilpailussa oli erittäin mukava yllätys. Luulimme Jounin kanssa, että meidän Super-G:n heikon menestyksen takia mahdollisuuksia ei olisi, mutta puikkatiimi paikkasi virheitä loistavasti ja lopputulos oli todella hieno!
Seuraavat viikot ovat kiirettä täynnä!
Tällä viikolla vuorossa ovat nuorten Maailmanmestaruuskilpailut Flachaussa. Tarkoituksenani on osallistua torstaina Super-G:n ja Suurpujotteluun perjantaina, ja pujotteluun lauantaina. Kisaaminen jatkuu sunnuntaina ja maanantaina Eurooppa Cupin kisoilla Kranjska Gorassa. Tiistaina jatkamme matkaa Madesimoon, jossa meillä on Eurooppa Cupin finaalit keskiviikkona ja torstaina. Keski-Euroopan kisat ovat tämän jälkeen tältä kaudelta ohitse, ainakin omalta osaltani. Tämän jälkeen tosin on vielä jäljellä Suomenmestaruuskilpailut Sallassa ja Ylläksellä.
Nyt lähden kannustamaan Tuukkaa, Kallea ja Jukkaa tämänpäiväiseen Kranjska Goran pujotteluun. Kaverit ovat olleet treeneissä todella nopeita, joten täytyy toivoa, että vauhti pysyy myös kisoissa!
Marcus
2/2007
Moi!
Ensimmäinen mäkitreeni lähentäjän revähtämisen jälkeen on nyt takana ja on helpottunut olo! Lihas kesti ihan hyvin eikä sattunut hirveästi! :) Pystyin laskemaan! Ainoa haitta on, että pystyn lasekmaan vähemmän treenilaskuja, kuin normaalisti, etten rasita lihasta liikaa. Vielä viikko Åren ekaan starttiin, joten ei hätää!
Täällä Levillä on helkkarin kylmä! Mun nenä paleltui tänään ja punottaa tälläkin hetkellä! Huomenna joudun teippaamaan sen. On kuitenkin hyvä tottua kylmään ilmaan koska Åressa on varmasti samanlainen keli. Hyvää on kuitenkin se, että täällä on tarpeeksi paljon lunta verrattuna Keski-Eurooppaan. Huonoa, että keliolosuhteet ovat olleet niin huonoja.
Kun ajoimme tammikuussa La Plagnesta Innsbruckiin, oli matkalla Torinon kohdalla 25.5 astetta lämmintä!! Joukkuetoveri Petteri Kantola harmitteli sitä, että Torinolaisilla oli lämpimämpää tammikuussa, kuin mitä hänellä oli ollut koko kesänä Kuusamossa! Hehe..
Lennän Kittilä-Helsinki-Östersund 11. päivä ja eka kisa Åressa on suurpuikka 14.päivä. Puikka lasketaan 17.päivä ja osallistun ehkä joukkuekilpailuun 18. päivä. On jännittävää ja hauskaa osallistua ekaa kertaa Maailmanmestaruuskisoihin. Tähän asti mun ainoat MM:ät ovat olleet Nuorten MM:ät. On hauskaa haastaa isot starat! 15 parasta joka lajissa saa maailmancupin pisteitä ja se olisi mun tavoite suurpuikassa. Vaikea tavoite, mutta täysin mahdollinen kahdella hyvällä laskulla!
Åren jälkeen jatkan kauttani Eurooppa Cupin kisoilla ja Kranjska Goran maailmancupin suurpujottelulla maaliskuun alussa. Heti tämän jälkeen lasken junnu-MM:ät Flachaussa, Itävallassa. Siellä pitää voittaa! Junnu-MM:ien voittajat saavat startata maailmancupin fiinaleissa ja se olisi tavoite! Tämän jälkeen lasken Eurooppa Cupin finaalit ja toivottavasti sieltä voi lähteä suurpuikkacupin voittajana! Mulla on 80. pisteen johto, kun kolme kisaa on vielä jäljellä! Tulee olemaan jännittävää! :)
Nyt jatkan harjoittelua täällä Levillä ja aloitan keskittymisen Åren kisoihin!
Hauskaa laskettelua!
Marcus
![]() |
|
|
|
|
||